Ilman asiakasta en ole mitään. Myyjä on palvelija. Sen kun oikein oivaltaa, alkaa tie kohti tasokasta asiakaspalvelua ja erinomaista myyntityötä. Sitä tietä on nyt kuljettu sen verran vuosia, että kehtaa tunnustaa: olen myyjä ja asiakas on minun työni.

Kiinteistönvälityksessä kohtaan ihmisiä heidän suurimpien päätösten edessä. Asunto on yleensä myös koti. Kodinvaihtoon taas liittyy usein unelmia. Kiinteistönvälittäjänä pääsääntöisesti myyn mennyttä ja mahdollistan unelmia niin myyjille kuin ostajille.

Unelmien kanssa saa kuitenkin olla varovainen. Tarvitaan sitä realismia. Ja asiantuntemusta. Rehellinen myyjä myy parhaiten, koska hänen luo asiakkaat palaavat tulevaisuudessakin. Avoimuus myös palkitsee siinä, että asiakas vakuuttuu tekevänsä oikean ostoksen. Kaupoille on helpompi päästä, kun asiat ovat selvät eikä epäselvyyksiä leiju ilmassa.

”Homma on aloittamista vaille valmis”

Tekevä saa yleensä aikaiseksi ja uskaltamalla kokee aina enemmän. Työtehtävissäni olen elämäni varrella kerryttänyt kokemusta myymisen lisäksi myös puhtaasti asiakaspalvelutyöstä. Kokemusta on myös yrittäjänä ja esimiehenä. Aikaisemmissa työtehtävissä tutuiksi ovat tulleet kotimaan lisäksi Irlanti, Itävalta ja Ranska. Kielitaitokin on kohentunut muun oppimisen varrella. Tuolloin toimin vielä ravintola-alalla, erikoistuen herkullisiin jälkiruokiin.

Talot ovat aivan erityisesti omaa osaamista. Ihan käytännön rakentamisestakin on työkokemusta. Lisäksi olen kiinteistönvälittäjä jo kolmannessa sukupolvessa. Kai tämä ihan on verissä. Isoisäni Vilho Hilden toimi jo 60- ja 70-luvulla kiinteistönvälittäjänä Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. Isäni taasen oli timpuri ja sieltä kait perittynä kädentaitoja ja käytännönläheistä otetta työhön.

”Kannattaako sitä huonoa (ruokaa) tehdä, jos kerran voi hyvääkin”

Jos talon perustukset laittaa huonosti, ei taloa kannata edes rakentaa. Sama se on asiakaspalvelijan ja myyjän työssä. Asiakas ja tuote on otettava haltuun heti – niihin on perehdyttävä läpikotaisin, jotta tietää mitä on myymässä ja kenelle. Muutoin saa tehdä monta ylimääräistä ja turhaa mutkaa matkalla. Kaiken lisäksi työ on hauskaa ja voi ottaa ihan rennolla otteella, kun tietää mitä tekee, ja asiakkaat ihmisinä tulevat tutuiksi. Kun valitset minut, saat kaksi yhden hinnalla: minä otan sinut ja asiasi omakseni.

Kiinteistönvälittäjä, kaupanvahvistaja…

Taitaa olla sellainen kiireinen mies? Ai, kuinka jaksan… kahta hommaa. Helposti, helpommin heinäntekoa. Kun terve, elämänjanoinen mieli elää kunnossapidetyssä kropassa, ei voi olla jaksamatta hyvin. Työlle on vastapainonsa metsälenkillä luonnon helmassa ja hoivassa. Pyöräilylenkit asfaltilla tai pomppuisemmilla poluilla antavat tilaa ajatusten harhailla ja pitävät huolta fyysisestä kunnosta. Rintamamiestaloa remontoidessa ja puutarhan hoidossa kädet ovat kaukana esitteistä, sopimuksista ja kauppakirjoista. Saa ikään kuin käsihierontaa noista työasioista. Ja pitäähän toki muistaa aikaa viettää Edith -tyttären, eteläsavolaisen vaimon ja kolmen mopsinkin kanssa. Muuten tulee sanomista.

Jos puristaa liikaa, niin paikat hajoavat. Niin ympärillä kuin sisällä. Olen itse sen oivaltanut niin, että voi olla rennosti asiallinen – rempseän vakava.

Luonteeltani olen kärsivällinen, mutta jämäkkä. Jos asioita jättää ajelehtimaan turhaksi aikaa, niin kyllähän ne ajelehtii ties minne. Työt on tehtävä, jos ne aikoo valmiiksi saada. Sillä kait pidän käytännönläheisistä töistä ja harrastuksista. Näkee jo heti aloittaessa, että valmista näkyy edessä, ja lopussa seisoo kiitos. Vaikka työt on tehtävä, ei se kuitenkaan sulje pois sitä, että työkin on elämää. Siitä voi nauttia täysillä, kun sen tekee kunnolla. Työ on hieman kuten rumpujen soittoa; on hyvä, kun pysyy rytmissä ja tietää milloin lyödään kapulalla kovaa, milloin hiljaa.

Mikko Hilden, LKV, KiAT, kaupanvahvistaja, yrittäjä

KIINTEISTÖNVÄLITYS & KAUPANVAHVISTUS

​  Puhelin: 045 861 4477

Sähköposti: mikko@lkvhilden.fi

Osoite: Puistokatu 11, 40100 Jyväskylä

Mikko Hilden LKV:n tietosuoja-asetus

Käytämme evästeitä. Lue lisää.